sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kypros toukokuu 2017 - suunnitteluvaihe

Meidän piti lähteä reissuun ilman koiria, ihan vain sukuloimaan. Siitä se ajatus taas lähti... ;) Jos nyt kuitenkin ottaisi yhden koirista mukaan... Ottaisiko jonkun ulkopuolisenkin koiran mukaan..? Lopulta päädyttiin, että matkaan lähtee Enni ja eräs ulkopuolinen komea shelttiuros.

(c) Kerttu L.

Matkat on varattu ja maksettu, näyttelyilmoittautumiset hoidettu, hotelli näyttelyviikonlopulle varattu, koirien lennot varattu, lentoboksit ja viilennysloimet kaivettu varastosta... Enää 42 päivää! 

(c) Kerttu L.


Vielä hoidettavana itse lähdön lisäksi mm. terveystarkastus ja punkkilääkkeen antaminen + ell:n todistus aiheesta 24-48h ennen maahan saapumista. Hieman lisäsuunnittelua tuo koirien viileänäpito, ruokinta ja nesteen saanti sekä paluumatkan terveystarkastus Suomeen paluuta varten. Tällä hetkellä hankittuna on molemmille viilennysloimet ja -alustat, ruoaksi tuttua ruokaa ja vähän lisäksi märkäruokaa, johon on helppo sekoittaa vettä tarvittaessa lisänesteeksi. 



Koirista huolimatta aiomme edelleen kuitenkin lomaillakin. Rytmi vaan on vähän samanlaisempaa kuin kotona. Ihan kuin olisimme osanneet ilman koiria ollakaan ;) Olisimme varmaan lenkkeilleet tyhjän hihnan tai naapurin koiran kanssa ihan vaan rutiinista. 



Näyttely ja hotelli sijaitsevat samassa paikassa missä viimeksi reissasimme. Pienehkö kylä Limassolin ulkopuolella: Episkopi. Nyt reissu on viikkoa myöhemmällä ajankohdalla, joten odotettavissa on vielä paahtavampaa auringonpaistetta. Viime vuonna yhdelle näyttelypäivälle sattui myös rankkasateita ja ukkosta, jonka myötä olimme itseasiassa jopa jäätymässä. Tänä vuonna otan kyllä paksuimman mahdollisen hupparin mukaan tuota tilannetta varten :D


Keitä blogin takaa löytyy?

Blogia kirjoittelee reilu parikymppinen nuori nainen Suomesta. Aiheena on matkustelu kolmen iloisen ja reippaan shetlanninlammaskoiran kanssa. Laumasta löytyy Osku s. 2012, Inna s. 2015 ja Enni s. 2016.

Yleensä matkustelemme Suomen sisällä näyttelyiden tai muiden harrastusten perässä. Koirat kulkevat myös silloin tällöin mukana sukuloimassa ympäri maata. Vuonna 2016 korkkasimme kuitenkin ulkomaat yhden koirani kanssa ja olen aivan varma ettei reissailu ole jäämässä tähän. Inna matkusti 11 kuukauden iässä Kyprokselle kokeilemaan onneaan erilaisissa näyttelykehissä. Tästä voit lukea tulossa olevasta erillisestä postaussarjasta.

Olen suunnitellut seuraavia reissuja koirien kanssa:
Kypros toukokuu 2017 - KV ja KR -näyttelyt
Kypros syksy 2017 - KV ja KR -näyttelyt
Viro syksy/talvi 2017 - KV tai KR tai RN -näyttely
Latvia/Liettua joskus?
Kypros kevät 2018 - KV ja KR -näyttelyt ?
Amsterdam, Hollanti - Maailman Voittaja 2018 - turistiksi?